8. Feissaaminen

Eräs ihminen kysyi minulta muutamia päiviä sitten, miksi feissaan. Minulla oli syyni aloittaa, mutta nyt minulla on myös syyni jatkaa. Syyni feissata on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että minä pidän siitä. Siksi feissaaminen saa luvan olla blogini asia numero kahdeksan.

Alunperin hain feissariksi, koska tarvitsin kesätöitä, ja sellainen paikka oli vielä vapaana. Uskalsin hakea paikkaa, koska puhun paljon ja ihmiset ovat kuvailleet minua ulospäinsuuntautuneeksi. Feissaaminen ei välttämättä sovi jokaiselle ihmistyypille, mutta minä uskoin, että se voisi sopia minulle. Suomen punaisen risti feissariksi taas halusin hakea, koska haluan seisoa edustamani asian ja järjestön takana, haluan uskoa sen asiaan. En voisi ikipäivänä kuvitellakaan mainostavani, myyväni tai edustavani jotain, mihin en itse usko. Ja Spr on tällainen järjestö, uskon sen mahdollisuuksiin auttaa aidosti, tiedän sen vaikutusmahdollisuudet ja näistä asioista haluan kertoa ihmisille. Tämä on tällä hetkellä minun keinoni auttaa ihmisiä hädässä ja kärsimyksessä, ja olen ylpeä että saan edustaa Spr:ää.

Mutta miksi minä sitten pidän feissaamisesta. Ensinnäkin pidän juuri siitä tunteesta, kun saan ihmisiä lähtemään toimintaan mukaan kuukausilahjoittajina. Silloin tiedän onnistuneeni ja auttaneeni. Mutta pidän myös siitä, että jokainen päiväni on erilainen. Päivät voivat olla lyhyitä tai pidempiä, ovilla tai kaduilla, säät ja ihmiset vaihtuvat. Myös työkaverit vaihtuvat, sillä työajat ovat joustavia, ja jokainen tulee töihin silloin kun haluaa ja pystyy. Saan itse päättää työpäivieni pituuden, ja jos jonain päivänä en pääse töihin, se ei haittaa.

En osaa sanoa, onko feissaaminen enemmän tiimityötä vai yksilötoimintaa, mutta sen tiedän, että juuri tällaisesta toimintamuodosta minä pidän. Meillä on tiimi, loistava sellainen, enkä voi sanoa olevani pitämättä kenestäkään tiimimme jäsenestä. Tiimi pitää yhtä, tukee toisiaan, kertoo vinkkejä, jakaa huolia, kannustaa kun itsellä menee huonosti ja jakaa onnenhetket, kun joku saa lapun. Edes sadepäivät eivät masenna, sillä feissattavien välissä voi aina heittää muutaman lauseen tiimiläisten kanssa ja hauskoille sattumuksille voi aina nauraa yhdessä. Mutta yhtä lailla feissaus on yksilötyötä, sillä hyvin usein ihmisiä lähestytään yksin, on vain feissari ja feissattava. Feissaustilanteessa olen yksin, enkä voi kysyä apua. Mutta tiedän selviäväni, tiedän tarpeeksi ja osaan kertoa ihmisille toiminnastamme. Saan siis toimia yksin ja omilla tavoillani, puhua omilla lauseillani omana itsenäni, vaikka olenkin osa tiimiä.

Se onkin yksi syy lisää pitää tästä työstä. Sillä hyvin usein ihmiset ovat turhamaisia, niin minäkin. Minä pidän asioista, joissa koen olevani hyvä. En sano että olisin täydellinen, en todellakaan. Mutta tiedän pärjääväni ja osaavani. Osaan ottaa ihmiskontakteja ja suostutella ihmisiä mukaan. Mutta minä voin kehittyä, ja juuri siksi tiimi onkin niin mahtava asia, sillä tiimi opettaa, tiimiläiset opettavat. Ja työ itsessään opettaa, kokemuksen kautta. Hyvin nopeasti kaduillakin oppii, millaisille ihmisille on kannattavinta mennä puhumaan, miten kenellekin pitää puhua, mitkä ovat toimivia keskustelunavauksia jne. Pidän siitä tosiasiasta, että voin kehittyä jatkuvasti tässä työssä.

Yksi asia, jonka vuoksi pidän työstäni, ovat uudet ihmiskontaktit. Jokainen ihminen, jonka kanssa saan jutella, avartaa minun maailmankuvaani lisää, minä opin näkemään maailman jonkun toisen silmin. Jokainen ihminen, jonka kohtaan, on omanlaisensa persoona, eikä kukaan ole samanlainen. Minä kuulen onnellisia elämäntarinoita, minä kuulen surullisia asioita. Joidenkin ihmisten kanssa saan nauraa. Jokainen ihminen, jonka kohtaan, on uusi seikkailu maailmaan. Joka päivä tapaan kymmeniä ellen satoja ihmisiä, mitä menettäisinkään jos en tekisi tätä työtä?

Lisäksi on vielä pakko mainita ulkoilma, liikkuminen ja hymyilevät kasvot. Saan tehdä töitä ulkona, raikkaassa ilmassa. Etenkin lämpiminä kesäpäivinä en todellakaan kaipaa mihinkään toiseen työpaikkaan, paksujen seinien sisälle tunkkaiseen ilmaan. Hymyilevät kasvot taas, niitä kohtaa parhaiten, kun hymyilee itse. Olen huomannut, että jos hymyilen jollekin ihmiselle ennen kuin kysyn häneltä, onko hänellä hetki aikaa, hän todennäköisesti hymyilee myös minulle, vaikka sanoisi, ettei ole aikaa tai ettei häntä kiinnosta. Eivät minua masenna ihmiset, jotka sanovat, etteivät halua lähteä mukaan, sillä en minä ketään halua pakottaa lahjoittajaksi, mutta ihmisten hymyt saavat minunkin oloni tuntumaan paremmalta, vaikka en saisikaan ketään lähtemään mukaan auttamaan.

Tämä teksti antaa ehkä kovin ruusuisen kuvan työstäni, mutta en halua valehdella teille. Ei jokainen päivä ole hyvä ja täydellinen. Mutta onko kukaan koskaan nähnyt työpaikkaa, joka olisi aina hauska ja jokainen päivä olisi toistaan kivempi? On kylmiä ja sateisia päiviä, on ovipäiviä, jolloin kukaan ei avaa ovea ja on katupäiviä, jolloin ei saa pysäytettyä juurikaan ketään. On nollapäiviä, jolloin kovasta yrittämisestä huolimatta en saa yhtään lappua. Joskus ihmiset ovat pahantuulisia ja sanovat ilkeästi. Joskus itsellä vain on huono päivä. Mutta näistäkin asioista huolimatta minä pidän feissaamisesta. Se sopii minun luonteelleni ja persoonalleni. Kokonaisvaltaisesti ajateltuna kaikki hyvät puolet voittavat, eikä minulla koskaan ole sellainen olo, etten haluaisi tehdä tätä työtä. Minä uskon tekeväni tärkeää työtä, ja se on asia, joka minulle merkitsee.