9. Yksiöni, kotini

Kaksi ja puoli vuotta olen ollut etuoikeutettu asumaan yksiössäni. Ja ihana yksiö tämä onkin, tilava ja rauhallisella paikalla. Sijaintikin on ihan kiva, kaupunkiin on jonkin verran matkaa, mutta lenkkipolut lähtevät ulko-oven edestä. Nämä asiat saavat minut pysymään täällä, mahdollisesti kaikki tulevat opiskeluvuoteni. Mutta miksi yksiössä sitten on niin ihana asua?

Ennen yksiööni muuttamista asuin soluasunnoissa ja kimppakämpissä siitä lähtien, kun täytin 16 ja muutin lukion asuntolaan. Noihin soluasumisvuosiin mahtuu monenlaista asuntoa ja vieläkin enemmän kämppiksiä, joista osan kanssa olemme vieläkin hyviä ystäviä. Niihin vuosiin mahtuu paljon hyviä muistoja, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Mutta vastapainona ovat kauhukämppikset ja ongelmat yhteisasumisessa. On ollut keittiön valtaavia ja aina kotona olevia kämppiksiä, joilta ei saa edes viiden minuutin yksityisyyttä, ja mukaan on myös mahtunut kämppis, jonka vanhemmat saattoivat paukata kämppikseni avaimilla milloin tahansa keittämään kahvia hakiessaan kämppikseni posteja. Eräällä kämppikselläni saattoi olla vieras kylässä kaksikin viikkoa ja toisen kämppiksen huoneesta tuli aamulla ulos aina vaihtuva mies pelkissä boksereissa. Ja riittäähän näitä.

Ennen kaikkea suurimpana ongelmana yhteiskämpissä pidin aina yksityisyyden puutetta ja niitä päiviä, kun ei vain jaksa puhua kenellekään. Eikö kotonaan saa olla rauhassa jos niin halua? Rakastan niitä aamuja, kun ei ole kiire mihinkään, ja saan juoda keittiössä rauhassa kahvia. Rakastan myös niitä iltoja, kun tulen väsyneenä töistä kotiin, enkä halua puhua kenellekään. Silloin voin vain piiloutua asuntooni, avata telkkarin ja olla rauhassa, ilman, että kukaan ulkopuolinen ilmestyy tyhjästä paikalle. Rakastan niitä päiviä, kun en jaksa ollenkaan lähteä mihinkään, ja saan vain olla yöpuvussa koko päivän. Rakastan sitä, että saan olla suihkussa niin kauan kuin haluan, eikä kukaan hakkaa kylpyhuoneen ovea. Rakastan sitä, että saan soittaa Youtubesta samaa kappaletta 20 keraa putkeen ilman kuulokkeita ja että saan tehdä ruokaa keittiössä keskiyöllä kenenkään häiriintymättä siitä.

Ihmiset sanovat minua usein sosiaaliseksi, ja kai minä sellainen olenkin, ainakin jossain määrin. Ihmisten seurassa on mukava olla ja uusiin ihmisiin on yleensä aina kiva tutustua. Mutta nämä ovat asioita, jotka tapahtuvat kotini ulkopuolella. Kotonani minä saan vastapainona kaikelle sosiaalisuudelle olla yksin ja rauhassa. Saan olla hiljaa ja kenenkään häiritsemättä. Jos en jaksa lähteä ovestani ulos kahteen päivään, saan olla kaksi päivää hiljaa ja rauhassa. Sitä minä arvostan. Ja se on myös voimavara, jonka avulla lataan henkisiä akkujani ja jaksan taas olla sosiaalinen, kun tulen ihmisten ilmoille. En voisi olla sosiaalinen, jos en saisi välillä olla yksin, hiljaa ja rauhassa.

Minä en kovin usein kutsu ihmisiä kyläilemään luokseni, eikä täällä kovin usein käykään ketään. Useimmiten se olen minä, joka lähtee kavereiden luokse käymään. Myönnetään, joskus on kiva kun käy vieraita, mutta ei ehkä ihan joka päivä. Ja kyllähän minun luokse saa tulla aina kylään, ainakin jos etukäteen sopii asiasta. Tahdon pitää kotini jonkinlaisena yksityisenä tilana, jossa saan olla oma itseni ja saan itse päättää, ketä tänne tulee.

Yhteenvetona voisin todeta, että yksiön ihanuus perustuu sanoihin yksityisyys ja itsemääräämisoikeus. Koti merkitsee jokaiselle ihmiselle eri asiaa, minulle se tarkoittaa paikkaa, jossa saan olla oma itseni ja rauhassa, jos niin haluan. Yksiössä asuminen toteuttaa tämän yhtälön, ja siksi tämä asunto tuntuukin enemmän kodilta kuin mikään aikaisempi ja siksi minä pidän tästä niin paljon.