Ikuisena romantikkona, kirjaston kuluttajana ja onnellisiin loppuihin uskojana on melkeinpä omituista todeta, että löysin Jane Austenin vasta parikymmenvuotiaana. Olen kuluttanut puolet nuoruuttani kirjaston käytävillä haahuillen, mutta silti käteeni ei ollut osunut yksikään Austenin kirjoittama kirja. Saapumiseni yliopistoon vuosia sitten sai minut kuitenkin löytämään tuon kirjailijan uskomattomat teokset, joissa oli kaikkea mitä olin kirjoilta koskaan osannut odottaa. Kirjoista löytyi romantiikkaa, koskettavia kohtauksia, 1800-luvun eleganssia (jossa elämisestä olen pienen ikääni haaveillut), tanssiaisia ja ennen kaikkea onnellisia loppuja.
Viimeisten vuosien aikana olen lukenut kaikki löytämäni Jane Austenin kirjat, monet niistä useampaankin kertaan. Olen katsonut kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia ja televisiosarjoja. Jokaisella lukukerralla tarinat tempaavat minut mukaansa, enkä malta lopettaa ennen kuin tarina on lopussa. Joka kerta todellisuus katoaa ja huomaan löytäväni itseni 1800-luvun Englannista. Minulla on ollut pienestä pitäen mielenkiintoinen tapa eäytyä kirjoihin: en näe kirjaimia, näen vain tarinan. Tästä johtuen minun on toisinaan hankalaa muistaa, olenko lukenut vai nähnyt jonkin kohtauksen.
Jokaisella luku- ja katselukerralla tulen optimistisemmaksi. Uskon onnellisiin loppuihin, myös satujen ulkopuolella, ja tiedän, että kaikki järjestyy. Edellisin Austen-kosketukseni oli BBC:n vuoden 2009 minisarja Emma, johon rakastuin oikopäätä. Toinen visuaalinen Austen-rakkauteni on BBC:n vuoden 1995 filmatisointi Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Kirjoista en osaa suosikkiani valita, sillä kumpikin edellämainituista tarinoista kolahtaa minuun myös tekstimuodossa. Näiden lisäksi ei pidä unohtaa Järkeä ja tunteita tai Viisastelevaa sydäntä.
Yksi ikävä puoli Austenin teoksissa kuitenkin on. Joka kerta, kun lopetan lukemisen tai katsomisen, minua ahdistaa palata nykymaailmaan. En eläkään 1800-luvulla eikä Mr. Darcy tai Mr. Knightley ole mieheni. Mutta näiden tosiasioiden kanssa on pakko elää. Oma elämäni on kuitenkin varsin mukavaa, ja pääsen austenilaiseen maailmaan aina halutessani. Mitä muuta voisin siis toivoa? Lukiessani olen hyvin onnellinen, ja jokainen kosketus Austenin teoksiin saa minut uskomaan, että jossain on minun oma Mr. Knightleyni, jota en vain vielä ole löytänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti